Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Liona

Liona

Työnantajan uudelleensijoittamisvelvollisuus osana irtisanomissuojaa 

Työntekijän irtisanomistilanteissa huomio kohdistuu usein irtisanomisperusteen arviointiin eli siihen, onko työnantajalla ollut oikeus päättää työsuhde ja onko irtisanomismenettely toteutettu laillisesti. Irtisanomisperusteen lisäksi on huomiota syytä kiinnittää myös toiseen oikeudellisesti keskeiseen kysymykseen, nimittäin siihen, onko työnantaja täyttänyt laissa edellytetyt uudelleensijoittamis- ja koulutusvelvollisuutensa.  Uudelleensijoittamisvelvollisuus edellyttää, että työnantajan on ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko… Lue lisää »Työnantajan uudelleensijoittamisvelvollisuus osana irtisanomissuojaa 

Mitä sopimuksia yritys tarvitsee: Yrityksen sopimusopas 

Yrityksen toiminta perustuu käytännössä sopimuksiin. Asiakassuhteet, yhteistyö, työntekijät, alihankinta ja yrityksen päivittäinen toiminta nojaavat kaikki kirjallisiin tai suullisiin sopimuksiin. Monessa yrityksessä sopimuksiin ja niiden sisältöön huomataan tarttua vasta silloin, kun ongelmia on jo syntynyt. Käytännössä suuri osa riidoista olisi vältettävissä selkeillä ja oikein laadituilla… Lue lisää »Mitä sopimuksia yritys tarvitsee: Yrityksen sopimusopas 

Osakassopimus – Milloin, miten ja miksi? 

Osakassopimus on nimensä mukaisesti yhtiön osakkaiden välinen sopimus. Osakassopimuksessa määrätään yhtiön toiminnasta ja osakkaiden välisistä suhteista. Millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia osakkailla on sekä yhtiötä että toisiaan kohtaan?  Osakassopimus ei kuulu yhtiön perustamisasiakirjoihin, eikä sitä näin ollen tarvitse rekisteröidä. Osakassopimuksen voi siis tehdä milloin tahansa. Suositeltavaa… Lue lisää »Osakassopimus – Milloin, miten ja miksi? 

Mikä on ulkoistetun juristin rooli yrityksessä? 

Yrityksissä tulee usein vastaan tilanteita, joissa tarvitaan juristin apua. Tilanteet voivat liittyä esimerkiksi sopimuksiin, henkilöstöasioihin, hallituksen toimintaan tai tietosuojaan. Monelle pk-yritykselle oman juristin palkkaaminen ei kuitenkaan ole taloudellisesti järkevää. Ratkaisuna toimii ulkoistettu juristi, joka on käytettävissä silloin kun tarve syntyy. … Lue lisää »Mikä on ulkoistetun juristin rooli yrityksessä? 

Miten sopia lyhytvideoiden käyttöoikeuksista? 

Lyhytvideot ovat nousseet keskeiseksi markkinoinnin ja viestinnän välineeksi. TikTok, Instagram Reels ja YouTube Shorts tavoittavat miljoonia käyttäjiä päivittäin. Yrityksille ne tarjoavat mahdollisuuden tavoittaa asiakkaita tehokkaasti ja luoda helposti jaettavaa sisältöä. Kun videoita tuotetaan yhdessä vaikuttajien, asiakkaiden tai tuotantoyhtiöiden kanssa, on… Lue lisää »Miten sopia lyhytvideoiden käyttöoikeuksista? 

Yrityksen tietosuojaseloste 

GDPR:n eli tietosuoja-asetuksen mukaan yrityksen täytyy informoida, mitä henkilötietoja se kerää, miten se kerättyjä henkilötietoja käsittelee ja suojaa. Yrityksen tulee informoida rekisteröityjä henkilötietojen käsittelystä tiiviissä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa. Kun yritys käsittelee henkilötietoja, sillä on siis informointivelvoite, minkä… Lue lisää »Yrityksen tietosuojaseloste 

Kilpailukieltoehto työsopimuksessa – Mitä työnantajan ja työntekijän tulee tietää? 

Kilpailukieltoehto on työsopimukseen sisällytettävä määräys, joka rajoittaa työntekijän oikeutta siirtyä kilpailijan palvelukseen tai perustaa kilpaileva yritys työsuhteen päättymisen jälkeen. Sen tarkoituksena on suojata työnantajan liiketoimintaa, liikesalaisuuksia ja asiakassuhteita.  Vuoden 2022 lakimuutoksen myötä kilpailukieltoehtoihin liittyvä sääntely tiukentui, ja nyt työnantajan on… Lue lisää »Kilpailukieltoehto työsopimuksessa – Mitä työnantajan ja työntekijän tulee tietää? 

Lomautus Osa 1: Ilmoittaminen 

Lomauttamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja keskeyttää väliaikaisesti työnteon ja palkanmaksun, työsuhteen pysyessä kuitenkin voimassa. Suomessa lomautusmenettelystä säädetään työsopimuslaissa. Seuraavaksi käymme läpi asiat, jotka työnantajan tulee huomioida lomautuksesta ilmoittaessaan.  Lomautuksen perusteet  Työsopimuslain (55/2001) mukaan työnantaja voi lomauttaa työntekijän seuraavissa tilanteissa:  Työntekijöiden… Lue lisää »Lomautus Osa 1: Ilmoittaminen 

Content Corner - asiakastarina

Asiakaskokemus: Content Corner Oy 

Lionalla on monenlaisia ja monen kokoisia asiakkaita, joille laadimme ja tarkastamme sopimuksia, annamme juridista neuvontaa, koulutamme ja teemme muita yhtiöoikeudellisia toimeksiantoja.  Yritykset kääntyvät puoleemme usein erilaisiin sopimuksiin liittyvien kysymyksiensä kanssa. Ja juuri näissä asioissa olemme auttaneet myös asiakastamme Content Corneria,… Lue lisää »Asiakaskokemus: Content Corner Oy