Lomauttamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja keskeyttää väliaikaisesti työnteon ja palkanmaksun, työsuhteen pysyessä kuitenkin voimassa. Suomessa lomautusmenettelystä säädetään työsopimuslaissa. Seuraavaksi käymme läpi asiat, jotka työnantajan tulee huomioida lomautuksesta ilmoittaessaan.
Lomautuksen perusteet
Työsopimuslain (55/2001) mukaan työnantaja voi lomauttaa työntekijän seuraavissa tilanteissa:
- Kun työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen.
- Kun työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta.
- Kun työnantaja ja työntekijä ovat työsuhteen kestäessä sopineet määräaikaisesta lomauttamisesta sen ollessa tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi.
Työntekijöiden kuuleminen
Ennen lomautusilmoitusta työnantajan on esitettävä käytössään olevien tietojen perusteella työntekijälle ennakkoselvitys lomautuksen perusteista sekä sen arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, alkamisajankohdasta ja kestosta. Kyseinen selvitys on annettava viipymättä lomautuksen tarpeen tultua työnantajan tietoon ja työntekijöille tai heidän edustajalleen on varattava tilaisuus tulla kuulluksi annetusta selvityksestä. On tärkeää huomioida myös, että yhteistoimintalain (1333/2021) mukaan työnantajan on ennen lomautuspäätöksen tekemistä käytävä lain mukainen muutosneuvotteluprosessi, mikäli yrityksessä on vähintään 20 työntekijää.
Lomautusilmoituksen antaminen
Lomautusilmoitus on annettava työntekijälle henkilökohtaisesti viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista, ellei työehtosopimuksessa määrätä pidemmästä ilmoittamisajasta. Ilmoitus voidaan antaa myös sähköisesti tai postitse, jos henkilökohtaista ilmoitusta ei voida antaa.
Ilmoituksen tulee sisältää seuraavat tiedot:
- Lomautuksen peruste
- Lomautuksen alkamispäivä
- Lomautuksen kesto tai arvioitu kesto (määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva lomautus)
Lomautusilmoitus ja -todistus
Lomautusilmoitus voidaan antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Työnantajan on kuitenkin työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto.
Lopuksi
Lomauttaminen edellyttää työnantajalta selkeitä ja lainmukaisia toimenpiteitä. Noudattamalla lakisääteisiä velvoitteita voidaan välttää tarpeettomia ristiriitoja ja varmistaa oikeudenmukainen ja tasavertainen kohtelu kaikille osapuolille. Mikäli aihe on ajankohtainen, ja jokin lomauttamisessa mietityttää, älä epäröi ottaa yhteyttä työoikeusjuristiimme.
Seuraavassa lomautusta käsittelevässä blogissamme käsittelemme työsuhteen päättymistä.