Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Saako jo solmitun yhteistyön perua? 

Saako jo solmitun yhteistyön perua? 

Aina jo solmittua yhteistyötä ei ole kannattavaa jatkaa. Lähtökohtaisesti jo solmittu sopimus kuitenkin sitoo osapuolia. Seuraavaksi emme keskity lakisääteisiin oikeuksiin peruuttaa sopimusta, vaan siihen, miten mahdollisesta peruuntumisesta kannattaa sopia jo yhteistyötä solmittaessa.  

Peruuttamisen peruste 

Ensinnäkin sopimuksessa kannattaa nostaa esiin mahdollisuus yhteistyön peruuttamiselle tai purkamiselle, mikäli toinen osapuoli rikkoo sopimusta. Toiseksi sopimuksessa kannattaa sopia niistä ehdoista, joiden puitteissa yhteistyö voidaan peruuttaa a) veloituksetta tai b) korvausta vastaan. Peruutusehdosta sovittaessa kannattaa huomioon ottaa myös peruutuksen ajankohta, eli se, milloin peruutuksen tulee tapahtua, jotta korvausvelvollisuudelta vältytään. Kolmanneksi sopimuksesta olisi hyvä käydä ilmi ne seuraukset, joita yhteistyön peruuttamisella on. Lopuksi osapuolten on syytä sopia jo etukäteen siitä, miten mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan. 

Näistä seikoista sopiminen on tärkeää, sillä osapuolten täytyy pystyä varautumaan muuttuviin tilanteisiin ajoissa sekä toisaalta myös tietää, milloin yhteistyön peruuttaminen on mahdollista ja mitä siitä seuraa. 

Peruutuksen juridiset seuraukset 

Sopimuksen vastaisella yhteistyön peruuttamisella voi olla erilaisia oikeudellisia seurauksia, kuten: 

  • Velvollisuus maksaa vahingonkorvauksia 
  • Mahdollinen sopimussakko, mikäli sellaisesta on sovittu 
  • Velvoite palauttaa jo saadut suoritukset toiselle osapuolelle 

Yhteistöitä tekevän onkin tärkeää tarkastaa sopimuksen peruutusehdot, joiden avulla voidaan määritellä irtisanomisajat, peruutusmaksut ja mahdolliset muut perumisesta aiheutuvat seuraamukset. Sopimusoikeudellisesti hyvin laadittu sopimus auttaa osapuolia välttämään epäselvyyksiä ja turvaa molempien oikeudet tilanteessa, jossa yhteistyön jatkaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista, sillä sopimusperusteinen irtisanoutuminen on yhteistyöstä on aina helpompaa kuin lähteä arvioimaan lakisääteisien oikeuksien toteutumista.