Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Opiskelutekniikat ja -vinkit, Oikikseen 2024

Opiskelutekniikat ja -vinkit, Oikikseen 2024

Lionan ja sen takana olevien juristien tarina ei alkanut Lionan perustamisesta eikä edes valmistumisesta. Oman elämän ja tulevaisuuden luominen alkoi jo oikeastaan siitä, kun päätös oikikseen hakemisesta oli tehty ja valintakokeisiin lukeminen aloitettu.

Sisäänpääsy ei tietenkään ollut kenellekään helppoa. Ei edes Lotalle, joka pääsi ensimmäisellä hakukerralla Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan ilman valmennuskurssia. Se ei ollut helppoa myöskään Oonalle ja Iidalle, jotka saivat vetää prosessin useampaan kertaan läpi.

Valintakokeessa menestyminen vaatii itseluottamusta ja kovaa työtä. Kovaa työtä, eli riittävän määrän tarpeeksi laadukasta lukemista. Lukemisen laatuun ja itseluottamuksen vahvistamiseen auttavat itselle sopivat ja toimivat opiskelutekniikat. Aina sekään ei riitä, sillä myös itse valintakokeessa on onnistuttava. Lisäksi täytyy muistaa, että hakijoita on paljon ja taso on kova. Älä siis luovuta, jos et heti ensimmäisellä kerralla pääse sisään unelmiesi oppilaitokseen.

Ihmiset ovat yksilöitä, joten myös oppiminen tapahtuu omilla, yksilöllisillä, keinoilla. Esimerkiksi meillä kaikilla oli käytössä keskenämme erilaisia opiskelutekniikoita, vaikka toki osittain oppimistapamme olivat myös samoja. Tärkeintä onkin tunnistaa, mikä itselle parhaiten toimii. Itselleen sopivien opiskelutekniikoiden tunteminen antaa sinulle mahdollisuuden keskittyä pelkästään opiskeltaviin asioihin ja valaa itsevarmuutta koko lukuprosessin ajan.

Kun olet kerran sisäistänyt oikeat opiskelutekniikat, palvelevat ne sinua myös jatkossa. Esimerkiksi Lionan Iida pääsi valintakokeen kautta opiskelemaan vielä toistakin yliopistotutkintoa – psykologiaa – ensimmäisellä yrittämällä. Ilman toimivia opiskelutekniikoita myöskään yrityksen pyörittäminen ja työelämässä menestyminen ei olisi mahdollista, sillä taitoa omaksua ja oppia uusia asioita vaaditaan jatkuvasti.

Opiskelutekniikat voivat siis antaa paljon ja olla tärkeä sijoitus omaan tulevaisuuteesi. Siksi opiskelutekniikkoihin pitäisikin keskittyä jo lukiossa ja/tai ammattikoulussa, sillä esimerkiksi valintakokeessa menestyminen vaatii huomattavasti yksityiskohtaisempaa, syvällisempää ja soveltavampaa osaamista kuin ylioppilaskirjoituksissa menestyminen. Korkeakouluun valintakokeen kautta hakiessa todellisuus toimivien tekniikoiden tärkeydestä iskeekin nopeasti päin kasvoja.

Haluamme tukea nuoria ja auttaa heitä tekemään tulevaisuudestaan oman näköistä. Unelmana voi olla opiskelupaikka esimerkiksi oikiksessa, kauppiksessa, psykalla tai lääkiksessä. Tämä unelma on täysin saavutettavissa, mutta opiskelutekniikkaan kannattaa panostaa.

Siksi tarjoammekin tänä keväänä kaksi opiskelutekniikoihin painottuvaa workshoppia:

OPISKELUTEKNIIKAT JA -VINKIT

24.3.2024 klo 12 – 16

OIKIKSEEN 2024

13.4.2024 klo 12 – 17

OPISKELUTEKNIIKAT JA -VINKIT

Kenelle: Opiskelutekniikat ja -vinkit Workshop on tarkoitettu kaikille alasta tai opintojen tasosta riippumatta.

Miksi: Koska tehokkaat ja toimivat opiskelutekniikat avaavat ovia tulevaisuudessa. Vain taivas on rajana, kun tietoa osaa omaksua.

Milloin: 24.3.2024 klo 12-16

Sisältö: Luvassa on laaja ja monipuolinen, vuorovaikutuksellinen, kannustava ja inspiroiva Workshop!

  • Aloitus
  • Erilaiset tarinat
  • Opiskelutekniikat
  • Tehtävät
  • Aikataulutus & Lukusuunnitelma
  • Kun materiaali julkaistaan
  • Do’s & Dont’s
  • Kokeessa menestyminen yleisesti
  • Lopputsemppi

Hinta: 79,90e (sis. alv)

OIKIKSEEN 2024

Kenelle: Kaikille niille, joiden tavoitteena on nyt tai tulevaisuudessa päästä opiskelemaan oikeustiedettä

Miksi: Koska kilpailu on kovaa, eikä etumatkasta ole haittaa

Milloin: 13.4.2024 klo 12-17

Sisältö: Luvassa on laaja ja monipuolinen, vuorovaikutuksellinen, kannustava ja inspiroiva Workshop oikeustieteelliseen hakeville.

  • Aloitus
  • Erilaiset tarinat
  • Opiskelutekniikat
  • Tehtävät
  • Aikataulutus & Lukusuunnitelma
  • Kun materiaali julkaistaan
  • Do’s & Dont’s
  • Oikiksen valintakokeessa menestyminen: vastaustekniikka ja tehtävätyypit
  • Lopputsemppi

Hinta: 99,90e (sis. alv.)

Tee sijoitus itseesi ja nähdään Workshopilla!

Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen valmennukset@lionaconsulting.fi